Usein kuulee puhuttavan hyvästä ja huonosta stressistä – eustressistä ja disstressistä. Hyvällä stressillä tarkoitetaan sellaista kehon ja mielen aktivaatiota, joka auttaa meitä keskittymään, motivoitumaan, panostamaan ja toimimaan. Hyvä stressi on siis hyvää stressiä, sillä se auttaa meitä monellakin tavalla. Huonolla stressillä tarkoitetaan puolestaan sellaista stressiä, jonka aiheuttajana on jokin lähtökohtaisesti negatiivinen asia, kuten riita puolison kanssa tai voimavaroihimme verrattuna liiallinen kuormitus, kuten työperäinen stressi. Jokainen meistä tunnistaa tällaiset tilanteet. Esimerkiksi deadlinen lähestyessä motivaatio tehtävän aloittamiseen kasvaa, mikä voidaan kokea hyväksi stressiksi, sillä se saa meidät toimimaan. Myös innostuminen jostain haasteesta, kuten uuden asunnon sisustuksen suunnittelu koetaan yleensä positiiviseksi eli hyväksi stressiksi. Osaamme usein myös tunnistaa negatiivisen stressin, kun työ alkaa tuntua liian raskaalta ja tuntuu siltä, kuin velvoitteet ja vaatimukset kasvavat kuin lumivyöry harteillamme. Tiedämme myös, että esimerkiksi läheisen sairastuminen aiheuttaa kehollemme ja mielellemme huonoa stressiä. Olen kuitenkin itse sitä mieltä, ettei stressiä voida jakaa mustavalkoisesti hyvään ja huonoon – ainakaan kovin karkeasti. Stressiä tulisi mielestäni ymmärtää kokonaisvaltaisemmin ja tarkastella sitä subjektiivisen kokemuksen lisäksi biologiselta kannalta.

Stressin luokittelu hyvään ja huonoon on mielestäni vanhanaikaista ja keinotekoista, sillä oikeastaan ei ole olemassa hyvää ja huonoa stressiä. Miksi? No koska elimistöllemme kaikki aktivaatio eli virittyminen on lähtökohtaisesti stressiä. Kehomme ei tiedä, mikä on mielestämme hyvää ja mikä huonoa stressiä. Elimistössämme virittyy samat mekanismit silloin kun valmistaudumme mukaviin, mutta jännittäviin tapahtumiin tai kun innostumme toden teolla jostain asiasta, kuin silloin kun esimerkiksi työ muuttuu liian stressaavaksi. Kehoa ei ole siis luotu erottelemaan niin sanottua positiivista ja negatiivista stressiä.

Käytän esimerkkinä töitä ja opiskelua, sillä suurin osa meistä pystyy samaistumaan työelämän tai koulutuksen tuomiin kokemuksiin. Esimerkkiä voidaan kuitenkin soveltaa mille tahansa lähtökohtaisesti positiiviselle asialle.

Joskus työ tai koulu saattaa tuntua todella mieleiseltä, motivoivalta ja suorastaan mukaansa tempaavalta. Voimme uppoutua tuntikausiksi tekemään ylimääräistäkin työtä, sillä se mitä teemme saattaa olla yksinkertaisesti vain niin kivaa! Tällöin unohdamme herkästi myös palautumisen merkityksen. Se on täysin ymmärrettävää, sillä mikäli kaikki tuntuu sujuvan hyvin ja työ tai koulu tuntuu edelleen mielenkiintoiselta, niin palautuminen tuntuu suorastaan turhalta. Tämä on sitä niin sanottua positiivista stressiä. Tällainen tilanne on kuitenkin elimistölle yhtä kuormittavaa, ja joskus jopa kuormittavampaa kuin ”negatiivinen stressi”. Tämä johtuu siitä, että samat elimistön mekanismit ja stressijärjestelmät aktivoituvat molemmissa tilanteissa.

Stressi aktivoi kehoa, mieltä ja stressijärjestelmää, joka ulottuu aivoista lisämunuaisen kuorikerrokseen asti. Stressijärjestelmä eli HPA-akseli aktivoituu ja erittää kortisolia eli stressihormonia. Stressihormonin ollessa kehossa vain hetken aikaa, kortisoli ei ole vahingollista, mutta pitkään kehossa pysyessään se alentaa vastustuskykyä, sairastuttaa ja tuhoaa muun muassa hippokampuksen soluja (mikä puolestaan vaikuttaa muistin toimintaan). Mikäli teemme siis jatkuvasti kehoamme stressaavia asioita, vaikkakin ne koettaisiin lähtökohtaisesti positiivisiksi, niin kortisolia erittyy ja kehomme rasittuu. Kortisoli on lähtökohtaisesti selviytymisemme kannalta välttämätöntä ja tervettä, mutta pitkittyessään se sairastuttaa. Oletko huomannut esimerkiksi sairastavasi aina loman tai viikonlopun alkaessa? Mikäli olet, niin se tarkoittaa sitä, että kehosi on ollut liian pitkään liian stressaantunut. Stressi toimii nimittäin siten, että akuutin stressitilanteen aikana kehomme on jatkuvassa valmiustilassa. Siis samassa tilassa kun esi-isiemme kehot olivat heidän juostessaan petoeläimiä karkuun. Kun tilanne on ohi, kortisoli pääsee vihdoin poistumaan elimistöstä ja kehomme ikään kuin romahtaa. Mikäli tunnistat tämän itsessäsi, niin nyt on sinun aikasi punnita palautumisen merkitystä arjessasi. Liian pitkään jatkuessaan tällainen pitkittynyt stressi voi nimittäin laukaista ja aktivoida geenejä, jotka vastaavat erilaisista sairauksista, kuten sydän- ja verisuonisairauksista.

Kuten sanoin aikaisemmin, niin tunnistamme helpommin ”negatiivisen stressin” ja osaamme monesti tehdä asialle jotain.  Voimme esimerkiksi levätä tai urheilla enemmän stressaavassa elämäntilanteessa. ”Positiivinen stressi” on kuitenkin sen vuoksi jopa petollisempaa, sillä emme useinkaan tunnista tätä stressiksi ja siksi jatkamme vain samaan malliin jopa vuodesta toiseen. Tarvitsemme siis palautumista myös positiiviseksi koetusta stressistä, vaikka emme tätä aina arjessa muistakaan. Yksi asia, jonka haluan vielä nostaa esille on, että stressiä tulee harvoin yhdeltä elämän osa-alueelta. Tyypillisempää on, että stressiä tulee usealta elämän osa-alueelta samaan aikaan ja usein vielä suurissa määrin. Oli stressi sitten niin sanotusti negatiivista tai positiivista – yhdeltä tai useammalta suunalta tulevaa, niin se sairastuttaa liian pitkään jatkuessaan. Stressiä tulisi siis käsitellä aina kokonaiskuorman mukaan.

Kokonaiskuormalla tarkoitan sitä, että stressiä tulisi tarkastella aina kokonaisuutena. Mikäli esimerkiksi työ on hyvin intensiivistä ja fyysisesti raskasta, niin työpäivän jälkeen ei ole välttämättä järkevää aina tehdä rääkkitreeniä, sillä myös urheilu on keholle stressitekijä. Tällaisessa tilanteessa suosittelisin itse tarkastelemaan omaa kokonaiskuormaa ja kehon ja mielen jaksamista, sillä esimerkiksi rauhoittava luontokävely tai jooga voisi olla kokonaiskuorman ja palautumisen kannalta erittäin tärkeää. On tyypillistä, että samankin päivän aikana voimme tehdä 9 tuntia töitä, opiskella, käydä salilla, tavata ystäviä ja juoda kofeiinia kaiken tämän jaksamiseksi. Mikäli arkesi kuulostaa jotakuinkin tältä, niin kannattaa pohtia omaa jaksamistasi ja oppia tunnistamaan oman hyvinvointisi kulmakivet.

Olemme myös jaksamisen ja elimistön sietokyvyn suhteen hyvin erilaisia, joten meitä ei voi verrata toisiimme. Stressaavasta tilanteesta palautuminen on henkisesti ja fyysisesti todella yksilöllistä. Stressiä ei tarvitse myöskään ”ansaita” ja vaikka elämässämme ei olisikaan tällä hetkellä mitään erityisen kamalaa tai kuormittavaa, niin voimme silti olla stressaantuneita. Stressi ei ole siis sidoksissa vain tapahtumien laatuun ja määrään vaan subjektiiviseen kokemukseemme omasta jaksamisestamme ja elimistön tilastamme. Tunnistatko tilanteen, jossa ikään kuin kilpaa ystäväsi kanssa vertailette, kummalla on enemmän menossa elämässsään ja täten enemmän stressiä. Meidän tulee lopettaa kilpailu siitä, kenen elämä on kaikista stressaavimpaa ja kuka saa olla ”puhki”.

Mitä tulisi siis muistaa? Mielestäni jokaisen hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää, että muistaisimme tarkkailla jaksamistamme paremmin. Olen esimerkiksi itse ollut tilanteessa, jossa ajattelin, että koska yliopisto-opiskelu on "pääsääntöistä työtäni", niin osa-aikainen työ on vapaa-aikaani, sillä se on vapaaehtoista. Koin siis, etten ansainnut olla väsynyt, sillä olen itse halunnut mennä töihin opiskuelujen ohella. Samaan aikaan pyrin myös urheilemaan mahdollisimman paljon ja monipuolisesti, tapaamaan kavereita, perhettä ja osallistumaan kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin, joihin sain kutsun. Vaikka kaikki näistä asioista itsessään olivat mieluisia, niin olin jatkuvasti stressitilassa, sillä palautumiselle jäi liian vähän aikaa.

Muistetaan myös, ettei myöskään lepoa tarvitse ansaita ja että joskus on ihan tervettä jäädä sohvalle pitkän työpäivän jälkeen. Meidän tulisi tehdä asioita, jotka edistävät hyvinvointiamme kokonaisvaltaisesti. Kaikilla meillä on elämässämme stressaavia kausia ja se kuuluu elämään. Erityisesti stressaavassa elämäntilanteessa aikaa kannattaa kuitenkin järjestää myös palautumiselle, sillä näin pidämme itsestämme huolta.

Palauttavaa sunnuntaita <3